Lippukuntalaulu

Tämän laulun ensimmäinen versio on laadittu lippukunnan 25-vuotisjuhlaan vuonna 1986.  Sen jälkeen sitä on muokattu ja säkeistöjä lisätty.
Laulua lauletaan vanhan iskelmän “Oi Emma, Emma” -sävelellä.

 

Oli vuos’ kuuskytyksi, kun tuli päätetyksi,
että Jovin tytöt partioon haluaa.
Siitä näkivät unta, että tyttölippukunta
Joutjärvelle voitaisi perustaa.

Ei soitettu suuta, vaan viides syyskuuta
lippukuntamme toiminta alkoi niin.
Pojat kortensa kantoi, nimiehdotuksen antoi
ja niin nimi Sinisiskot valittiin.

NYT LAULUN LAULAMME LIPPUKUNNALLE
JOUTJÄRVEN TAPULITYTTÖJEN.

Oli mennyt vuos’ vasta, kun uutta ehdokasta
lippukunnalle nimeksi mietittiin.
Oli keksiminen vaikeaa, ero vanhasta haikeaa,
nykyinen lopulta löytyi niin.

Tuoda tahdomme julki, että kisoissa kulki
moni JTT:n joukkue aikoinaan.
Toki palkittiin vaivat, menestystä he saivat:
kulki tiensä näin maineeseen kunniaan.

 NYT LAULUN LAULAMME LIPPUKUNNALLE
KERTAAMME NÄIN ALKUAIKAA SEN.

On vuosia mennyt ja tiedämme sen nyt,
että välillä toiminta seisahtui.
Mutt’ taas hyvin pyörii, paljon tyttöjä hyörii.
Vaikeuksissa JTT vahvistui.

Paljon tehty on työtä, uuden nousumme myötä
hieno lippumme uljaana hulmuaa.
Huivimerkki myös loistaa, lipun sanomaa toistaa:
väri vihreä kasvua kuvastaa.
NYT LAULUN LAULAMME LIPPUKUNNALLE
JOUTJÄRVEN TAPULITYTTÖJEN.

On myös hieno juttu tää perinne tuttu:
siis toiminta kanssa Sinisissien.
Niin yhteistyö luistaa, kun jaksamme muistaa,
on partiossa päämäärä yhteinen.

Kun muistelemassa oomme näin juhlimassa,
niin teemme nyt yhdessä päätöksen:
oomme valmiina aina ja myös innokkaina
me täyttämään partiolupauksen.

NYT LAULUN LAULAMME LIPPUKUNNALLE
OOTTAEN TULEVAA AIKAA SEN